Rukous

Rukoushetki 18.11.2023 Pielisensuun kirkossa

  • Johdanto
  • Rukous illan puolesta (1.)
  • 1. rukousjakso
  • Rukous illan puolesta (2.)
  • 2. rukousjakso
  • Rukous illan puolesta (3.)
  • 3. rukousjakso
  • Rukous illan puolesta (4.)
  • 4. rukousjakso
  • Rukous illan puolesta (5.)
  • Päätös

Johdanto (1’)

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Antifoni

Herra olkoon meidän kanssamme.

Me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, jossa vanhurskaus asuu. (2. Piet. 3: 13)
Herra, sinä olet meidän turvamme polvesta polveen.  

Jo ennen kuin vuoret syntyivät, ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit.
Jumala, ajasta aikaan sinä olet. Sinun me ylistämme. Ps. 90

Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, iankaikkisesta iankaikkiseen.

Aamen. Aamen. Aamen.

Rukous illan puolesta (2’)

Isä meidän – rukous

Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi! Tulkoon sinun valtakuntasi! Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaissa.

Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta, voima ja kunnia. Iankaikkisesti.

Aamen.

Rukous tämän illan puolesta.

Herra, siunaa tämä päivämme.
Siunaa kaikki, jotka ovat tänään kanssamme täällä.
Siunaa kaikki, jotka ovat matkalla tänne.
Siunaa kaikki, jotka vielä empivät. Auta heitä lähtemään.
Siunaa kaikki, jotka eivät pääse tänne, mutta kaipaisivat tulla.
Siunaa kaikki, jotka ovat eksyksissä. Vedä luoksesi.
Siunaa kaikki sanat ja musiikki tänä iltana, että ne kirkastaisivat sinua. 

Rukoushelmihuokaus

Jumala, sinä olet ääretön. Sinä olet lähellä. Sinä olet valo.

Taivaallinen kuningas

Taivaallinen Kuningas,
Lohduttaja, totuuden Henki,
joka paikassa oleva ja kaikki täyttävä,
hyvyyden lähde
ja elämän antaja,
tule ja asu meissä
ja puhdista meidät kaikesta synnin pahuudesta
sekä pelasta, oi Hyvä, meidän sielumme.

Rukoushelmihuokaus

Jumala, sinä olet ääretön. Sinä olet lähellä. Sinä olet valo.”

1. rukousjakso (25’)

Kiitosakatistos ”Kunnia Jumalalle kaikesta”

1. Kontakki

Aikakausien Kuningas, | Sinä ohjaat kädelläsi elämämme suuntaa pelastavaisen kaitselmuksesi mukaan. | Me kiitämme Sinua kaikista näkyvistä ja meiltä salatuista hyvistä teoistasi, | maallisesta elämästämme ja taivaallisesta ilosta tulevassa valtakunnassasi. | Anna aina laupeutesi lahjoja meille, jotka laulamme: |

 

·       Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti!

1. Iikossi

Synnyin maailmaan heikkona avuttomana lapsena, mutta Sinun enkelisi levitti säteilevät siipensä suojelemaan kehtoani. Sinun rakkautesi on valaissut kaikkia teitäni ja johdattanut minua ihmeellisesti iankaikkisuuden valoa kohti. Ensimmäisistä hetkistäni tähän päivään asti olet vuodattanut minulle kaitselmuksesi runsaita lahjoja. Kiitän Sinua ja laulan kaikkien niiden kanssa, jotka Sinut tuntevat:

·       Kunnia Sinulle, kun kutsuit minut elämään;

·       Kunnia Sinulle, kun näytit minulle maailmankaikkeuden kauneuden;

·       Kunnia Sinulle, kun avasit viisauden kirjaksi eteeni taivaan ja maan;

·       Kunnia Sinulle ikuisuuden läsnäolosta ajallisen maailman keskellä;

·       Kunnia Sinulle kätketyistä ja näkyvistä lahjoistasi;

·       Kunnia Sinulle elämäni jokaisesta askeleesta;

·       Kunnia Sinulle kaikista surun huokauksistani;

·       Kunnia Sinulle jokaisesta ilon hetkestä;

·       Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.

2. Kontakki

Herra, kuinka hyvä on olla Sinun vieraanasi: tuuli on täynnä tuoksuja, vuoret kurottavat taivaisiin, vedet ovat kuin reunaton peili, josta kultaiset valonsäteet ja kevyet pilvet kuvastuvat. Koko luonto kuiskii salaisesti ja on täynnä hellyyttä; linnut ja eläimetkin kantavat rakkautesi sinettiä. Siunattu on äiti-maa ja sen ohikiitävä kauneus, joka herättää kaipauksen ikuiseen isänmaahan. Siellä turmeltumattomassa kauneudessa kaikuu veisu:

·       Halleluja!

2. Iikossi

Sinä toit minut tähän elämään kuin ihastuttavaan paratiisiin. Olemme nähneet sinisen taivaan, joka soi lintujen laulusta, olemme kuunnelleet metsän rauhoittavaa huminaa ja vesien suloista solinaa, olemme maistaneet makeita, tuoksuvia hedelmiä ja täyteläistä hunajaa. Kuinka hyvä on olla luonasi maan päällä, ilo olla vieraanasi.

·       Kunnia Sinulle elämän juhlasta;

·       Kunnia Sinulle kielojen ja ruusujen tuoksusta;

·       Kunnia Sinulle jokaisen hedelmän ja marjan mausta;

·       Kunnia Sinulle lempeästä tuulenvireestä;

·       Kunnia Sinulle nousevan auringon säteistä;

·       Kunnia Sinulle aamukasteen kimalluksesta;

·       Kunnia Sinulle onnelliseen heräämiseen kuuluvasta hymystä;

·       Kunnia Sinulle tästä elämästä, joka on enteenä tulevasta;

·       Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.

3. Kontakki

Pyhä Henki antaa tuoksun jokaiselle kukalle. Vienot tuoksut, herkät värit kuvastavat nekin suuren Luojan kauneutta. Kunnia ja ylistys elämänantajalle Jumalalle, joka verhoaa kedot kukkamatoksi, kasvattaa pellolle kultaiset tähkät ja siniset ruiskukat sekä istuttaa sieluumme luomistyön mietiskelyn ilon. Iloitkaa ja laulakaa Hänelle:

·       Halleluja!

3. Iikossi

Kuinka ihana on kevään riemujuhla, kun koko luomakunta herää uuteen elämään ja laulaa Sinulle tuhansin tavoin: Sinä olet elämän lähde, Sinä olet kuoleman voittaja! Kuun hohteessa ja satakielen laulun helkkyessä laaksot ja metsät seisovat valkoisessa morsiuspuvussaan. Koko maa on morsiamesi ja odottaa turmeltumatonta Sulhastaan. Jos Sinä näin puet kedon ruohon, niin millaiseksi muutatkaan meidät tulevassa ylösnousemuksen ajassa. Kuinka kirkas tulee ruumiistamme, kuinka loistava sielustamme!

·       Kunnia Sinulle, kun nostat maan povesta värien, makujen ja tuoksujen runsauden;

·       Kunnia Sinulle luonnon lämmöstä ja hellyydestä;

·       Kunnia Sinulle, kun ympäröit meidät tuhansilla luoduillasi;

·       Kunnia Sinulle koko maailmaa hallitsevan viisautesi syvyydestä;

·       Kunnia Sinulle, kun saan suudella hartaasti näkymättömien askeltesi jälkiä;

·       Kunnia Sinulle, kun panit sisimpääni kaipuun korkeuksiin;

·       Kunnia Sinulle, kun sytytit toivoksemme ikuisen elämän valon;

·       Kunnia Sinulle kuolemattoman ja täydellisen kauneuden toivosta;

·       Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.

4. Kontakki

Miten suloisen onnen Sinä annatkaan Sinua ajatteleville. Miten elävöittävä on Sinun pyhä sanasi. Kanssasi puhuminen on öljyä hoitavampaa ja hunajaa makeampaa. Kun rukoilemme Sinua, mielemme tulee virkeäksi ja saa siivet. Rukous täyttää sydämen vavistuksella. Luonto ja koko elämä näyttäytyy suurenmoisena ja saa tarkoituksen. Missä Sinua ei ole, siellä on tyhjyys. Missä Sinä olet, siellä on sielun täyteys, siellä soi elävänä virtana laulu:

·       Halleluja!

4. Iikossi

Kun aurinko laskee, kun ikuisen unen rauha ja hiipuvan päivän hiljaisuus saavat vallan, näen iltaruskon loistavissa saleissa ja pilvien muodoissa häämajasi kuvajaisen. Tuli ja purppura, kulta ja sini julistavat profeetallisesti taivaallisten asuinsijojesi sanoin kuvaamatonta kauneutta ja kutsuvat juhlallisesti: Menkäämme Isän luo!

·       Kunnia Sinulle illan hiljaisesta hetkestä;

·       Kunnia Sinulle, kun peität maailman syvällä rauhalla;

·       Kunnia Sinulle laskevan auringon viimeisestä säteestä;

·       Kunnia Sinulle rauhallisen unen suomasta levosta;

·       Kunnia Sinulle hyvyydestäsi yön pimeydessä;

·       Kunnia Sinulle, Sinä olet läsnä, kun koko maailma on kaukana;

·       Kunnia Sinulle heltyneen sielun hartaista rukouksista;

·       Kunnia Sinulle lupauksestasi, että saamme herätä ikuisen illattoman päivän iloon;

·       Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.

5. Kontakki

Elämän myrskyt eivät pelota sitä, jonka sydämessä loistaa Sinun liekkisi valo. Ympärillä on pimeyttä ja tuiskua, pelkoa ja ulvova tuuli. Mutta sielussa vallitsee hiljaisuus ja valo. Siellä on Kristus, ja sydän laulaa:

·       Halleluja!

5. Iikossi

Näen taivaan tähtien loistavan. Miten rikas Sinä oletkaan! Kuinka paljon Sinulla onkaan valoa! Ikuisuus katsoo minua kaukaisten taivaankappaleiden säteissä. Olen pieni ja mitätön, mutta kanssani on Jumala. Hän varjelee minua rakastavasti kädellään kaikilla teilläni.

·       Kunnia Sinulle jatkuvasta huolenpidostasi;

·       Kunnia Sinulle ihmisistä, joita kaitselmuksessasi annoit minun kohdata;

·       Kunnia Sinulle omaisten rakkaudesta;

·       Kunnia Sinulle ystävien uskollisuudesta;

·       Kunnia Sinulle meitä palvelevien eläinten sävyisyydestä;

·       Kunnia Sinulle elämäni valoisista hetkistä;

·       Kunnia Sinulle sydämen kirkkaasta onnen tunteesta;

·       Kunnia Sinulle elämisen, liikkumisen ja näkemisen ilosta;

·       Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti!

·        

6. Kontakki

Kuinka suuri ja kuinka lähellä meitä Sinä oletkaan mahtavassa ukkosmyrskyssä. Näemme salamoiden sokaisevissa välähdyksissä oikean kätesi voiman. Kuinka ihmeellinen onkaan suuruutesi. Herran ääni käy vetten päällä. Ylistyksesi kaikuu tulivuorten jylinässä. Sinä ravistat maankamaraa kuin vaatetta. Sinä nostatat meren aallot hipomaan taivaita. Kunnia Sinulle, kun teet nöyräksi ihmisen ylpeyden ja saat hänet puhkeamaan itkuun katumuksesta:

·       Halleluja!

6. Iikossi

Kuinka vähäpätöiseltä tuntuukaan lamppujen valo silloin, kun salaman välähdys valaisee hetkeksi juhlasalin. Niin Sinäkin valaisit äkisti sieluni ja sait elämän suuretkin ilot tuntumaan pimeiltä, värittömiltä ja epätodellisilta. Sieluni antautui kiiruhtamaan jälkeesi.

·       Kunnia Sinulle, Sinä ihmiskunnan korkeimpien unelmien huipentuma;

·       Kunnia Sinulle jumalyhteyden kyltymättömästä janosta;

·       Kunnia Sinulle, kun et anna meidän tyytyä vain maalliseen;

·       Kunnia Sinulle, kun puet meidät kirkkautesi säteillä;

·       Kunnia Sinulle, kun kukistat pimeyden henget tuomiten pahuuden tuhoutumaan;

·       Kunnia Sinulle antamistasi ilmoituksista;

·       Kunnia Sinulle läsnäolosi onnesta;

·       Kunnia Sinulle, kun saamme elää kanssasi;

·       Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.

7. Kontakki

Äänten ihmeellisessä harmoniassa kaikuu Sinun kutsusi. Saamme esimakua tulevasta paratiisista laulun sävelissä, musiikin soinnissa ja taiteellisen luomisen loistossa. Kaikki todellinen kauneus vie sielun vastustamattomasti Sinua kohti ja saa sen haltioituneena laulamaan:

·       Halleluja!

7. Iikossi

Pyhä Henki innoittaa taiteilijoiden, runoilijoiden ja tiedemiesten ajatukset. Tietoisuuden ylittävällä tavalla he käsittävät Sinun lakisi ja paljastavat meille luovan viisautesi syvyyden. Heidän työnsä kertoo tahtomattaankin Sinusta: kuinka suuri Sinä oletkaan luoduissasi, kuinka suuri olet ihmisessä!

·       Kunnia Sinulle, sillä maailmankaikkeuden lait todistavat meille voimastasi;

·       Kunnia Sinulle, koko luonto on täynnä Sinun lakejasi;

·       Kunnia Sinulle kaikesta, mitä hyvyydessäsi olet meille ilmoittanut;

·       Kunnia Sinulle siitä, mitä viisaudessasi olet meiltä salannut;

·       Kunnia Sinulle ihmismielen nerokkuudesta;

·       Kunnia Sinulle työn voimistavasta vaikutuksesta;

·       Kunnia Sinulle innoituksen tulisista kielistä;

·       Kunnia Sinulle luomistyön tuottamasta ilosta;

·       Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.

8. Kontakki

Kuinka lähellä oletkaan sairauden päivinä. Sinä itse käyt sairaiden luona. Sinä kumarrut kärsivän ihmisen vuoteen ylle ja hänen sydämensä puhuu kanssasi. Sinun rauhasi valaisee sielun raskaiden murheiden aikana ja Sinä lähetät odottamatta avun. Sinä lohdutat. Sinä olet Rakkaus, joka koettelee ja pelastaa. Sinulle laulamme veisua:

·       Halleluja!

 

8. Iikossi

Kun lapsuudessani ensi kerran tietoisesti kutsuin Sinua, Sinä täytit pyyntöni ja pyhä rauha täytti sieluni. Silloin ymmärsin, että Sinä olet hyvä ja autuaita ovat ne, jotka turvaavat Sinuun. Aloin kutsua Sinua avuksi yhä uudelleen ja vieläkin huudan puoleesi:

 

·       Kunnia Sinulle, joka täytät toiveeni minun parhaakseni;

·       Kunnia Sinulle, joka valvot elämääni öin ja päivin;

·       Kunnia Sinulle, joka annat ajan parantaa murheet ja menetykset;

·       Kunnia Sinulle, sillä Sinun kanssasi ei mikään tilanne ole toivoton;

·       Kunnia Sinulle, joka annat kaikille ikuisen elämän;

·       Kunnia Sinulle, joka olet tehnyt kaiken hyvän kuolemattomaksi;

·       Kunnia Sinulle, joka olet luvannut meille edesmenneiden jälleennäkemisen;

·       Kunnia Sinulle, joka olet valmistanut meille ilon taivaassa;

·       Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.

9. Kontakki

Miksi luonto salaisesti hymyilee juhlapäivinä? Miksi sydämen täyttää ihmeellinen keveys, jota ei voi verrata mihinkään maalliseen? Ilmapiiri alttarissa ja kirkossa muuttuu valontäyteiseksi. Se on armosi henkäystä, Taaborinvuoren valon heijastusta. Taivas ja maa laulavat silloin ylistystä:

 

·       Halleluja!

9. Iikossi

Kun Sinä innostit minut palvelemaan lähimmäisiäni ja kun samalla kirkastit sieluni nöyryydellä, yksi lukemattomista valonsäteistäsi osui sydämeeni ja sai sen hehkumaan kuin raudan ahjossa. Sain nähdä kätketyt kasvosi.

 

·       Kunnia Sinulle, joka annoit rakkauden tekojen muuttaa elämämme;

·       Kunnia Sinulle, joka teit jokaisen käskysi ihmeen ihanaksi;

·       Kunnia Sinulle, joka olet läsnä siellä, missä osoitetaan laupeutta;

·       Kunnia Sinulle, joka autat meitä kantamaan toistemme taakkoja;

·       Kunnia Sinulle, joka vaikeuksien ja murheiden kautta opetat meitä ymmärtämään kärsimyksiä;

·       Kunnia Sinulle, joka lupaat suuren palkan hyvistä teoista;

·       Kunnia Sinulle, joka otat vastaan sielumme jalot pyrkimykset;

·       Kunnia Sinulle, joka korotit rakkauden kaikkea maallista ja taivaallista korkeammalle;

·       Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.

10. Kontakki

Tomuksi muserrettua ei voi pystyttää uudelleen, mutta Sinä puhdistat ihmisen tahraantuneen omantunnon ja palautat sielulle sen entisen kauneuden. Mikään ei ole Sinulle mahdotonta. Sinä olet Rakkaus. Sinä olet Luoja ja Rakentaja. Sinua me ylistämme laulaen:

 

·       Halleluja!

10. Iikossi

Jumalani, joka tunnet ylpeän paholaisen lankeemuksen, pelasta minut armosi voimalla. Älä anna minun loitota Sinusta, älä anna minun epäillä Sinua. Herkistä kuuloni, jotta elämäni kaikkina hetkinä kuulisin salaisen äänesi ja kutsuisin Sinua, kaikkialla Läsnäolevaa:

 

·       Kunnia Sinulle onnellisista yhteensattumista;

·       Kunnia Sinulle hyödyllisistä ennakkoaavistuksista;

·       Kunnia Sinulle salaisen äänesi antamasta opetuksesta;

·       Kunnia Sinulle unessa ja valveilla saamistamme ilmoituksista;

·       Kunnia Sinulle, kun teet tyhjiksi hyödyttömät aikeemme;

·       Kunnia Sinulle, kun kärsimysten kautta vapautat meidät himojen poltteesta;

·       Kunnia Sinulle, kun pelastavaisesti teet nöyräksi ylpeän sydämemme;

·       Kunnia Sinulle, elämämme suurelle Ohjaajalle;

·       Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.

11. Kontakki

Jäänkylmien ajanjaksojen jälkeen tunnen jumalallisen henkäyksesi lämmön. Koen vereni jälleen virtaavan. Sinä olet lähellä, aika rientää. Näen ristisi, se on siinä minun tähteni. Henkeni on kuin tomuhiukkanen ristisi edessä: tämä on rakkauden ja pelastuksen riemuvoitto. Täällä ei koskaan lakkaa ylistys:

 

·       Halleluja!

11. Iikossi

Autuas on se, joka saa maistaa ateriaa taivaan valtakunnassa. Olet kuitenkin jo maan päällä tehnyt minut tästä autuudesta osalliseksi. Kuinka monta kertaa olet jumalallisella kädelläsi tarjonnut minulle Ruumiisi ja Veresi. Minä, suuri syntinen, olen vastaanottanut pyhät Lahjasi ja olen saanut tuntea sanoin kuvaamattoman, yliluonnollisen rakkautesi.

 

·       Kunnia Sinulle ihmisymmärryksen ylittävästä virvoittavasta armovoimasta;

·       Kunnia Sinulle, kun perustit Kirkkosi rauhaisaksi satamaksi kärsivään maailmaan;

·       Kunnia Sinulle, kun uudestisynnytät meidät kastevedellä;

·       Kunnia Sinulle, kun painat meihin Pyhän Hengen sinetin;

·       Kunnia Sinulle, kun palautat katuville liljan tahrattoman puhtauden;

·       Kunnia Sinulle, Sinä anteeksiannon ehtymätön syvyys;

·       Kunnia Sinulle elämän maljasta ja ikuisen ilon leivästä;

·       Kunnia Sinulle, joka saatat meidät taivaaseen;

·       Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.

12. Kontakki

Olen monta kertaa nähnyt kunniasi heijastuksen vainajien kasvoilla. Millaista ylimaallista kauneutta ja iloa ne joskus loistavatkaan. Kuinka aineettomat ja hengellistyneet heidän piirteensä voivat olla. Se on saavutetun onnen ja levon juhlaa. Vaieten he kutsuvat meitä kaikkia astumaan luoksesi. Valaise kuolemani hetkellä minunkin sieluni, joka huutaa:

 

·       Halleluja!

12. Iikossi

Mitä on minun ylistykseni Sinun edessäsi? En ole kuullut kerubien laulua. Se on suotu yleville sieluille. Mutta tiedän, miten luonto ylistää Sinua. Olen talvella kuutamon hiljaisuudessa katsellut, miten koko maa valkoiseen viittaan kietoutuneena rukoilee Sinua lumitimanttien loisteessa. Olen nähnyt nousevan auringon iloitsevan Sinusta ja kuullut lintukuorojen kaiuttavan kunniaasi. Olen kuullut metsän salaisesti humisevan Sinusta, tuulten laulavan ja vesien solisevan. Olen nähnyt, miten taivaankappaleet säännöllisellä kierrollaan julistavat Sinusta äärettömässä avaruudessa. Mitä on minun ylistykseni! Luonto on kuuliainen Sinulle, minä taas en. Mutta niin kauan kuin elän, näen rakkautesi ja haluan kiittää, rukoilla ja ylistää:

 

·       Kunnia Sinulle, joka näytit meille valkeuden;

·       Kunnia Sinulle, joka rakastat meitä syvällä jumalallisella rakkaudella;

·       Kunnia Sinulle, joka ympäröit meidät valolla sekä enkelten ja pyhien joukolla;

·       Kunnia Sinulle, joka opetit meitä kutsumaan Sinua nimeltä;

·       Kunnia Sinulle, Kaikkein pyhin Isä, joka lupasit meille Valtakuntasi;

·       Kunnia Sinulle, Lunastaja Poika, joka avasit meille tien pelastukseen;

·       Kunnia Sinulle, Pyhä Henki, tulevan ajan eläväksi tekevä aurinko;

·       Kunnia Sinulle kaikesta, Jumalallinen kaikkihyvä Kolminaisuus; 

·       Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.

·        

13. Kontakki

Oi, Kaikkein pyhin Kolminaisuus, Elämänantaja, ota vastaan kiitoksemme kaikista laupeuden teoistasi ja tee meidät kelvollisiksi saamaan hyvyyksiäsi, että käytettyämme antamasi lahjat hyvin, saisimme astua Herramme ikuiseen iloon laulaen voittoveisua:

 

·       Halleluja, halleluja, halleluja!

(Tämä edellinen 13. kontakki luetaan kolmesti. Sen jälkeen toistetaan vielä 1. iikossi ja 1. kontakki.)

 

1. Iikossi

Synnyin maailmaan heikkona avuttomana lapsena, mutta Sinun enkelisi levitti säteilevät siipensä suojelemaan kehtoani. Sinun rakkautesi on valaissut kaikkia teitäni ja johdattanut minua ihmeellisesti iankaikkisuuden valoa kohti. Ensimmäisistä hetkistäni tähän päivään asti olet vuodattanut minulle kaitselmuksesi runsaita lahjoja. Kiitän Sinua ja laulan kaikkien niiden kanssa, jotka Sinut tuntevat:

·       Kunnia Sinulle, kun kutsuit minut elämään;

·       Kunnia Sinulle, kun näytit minulle maailmankaikkeuden kauneuden;

·       Kunnia Sinulle, kun avasit viisauden kirjaksi eteeni taivaan ja maan;

·       Kunnia Sinulle ikuisuuden läsnäolosta ajallisen maailman keskellä;

·       Kunnia Sinulle kätketyistä ja näkyvistä lahjoistasi;

·       Kunnia Sinulle elämäni jokaisesta askeleesta;

·       Kunnia Sinulle kaikista surun huokauksistani;

·       Kunnia Sinulle jokaisesta ilon hetkestä;

·       Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.

1. Kontakki

Aikakausien Kuningas, | Sinä ohjaat kädelläsi elämämme suuntaa pelastavaisen kaitselmuksesi mukaan. | Me kiitämme Sinua kaikista näkyvistä ja meiltä salatuista hyvistä teoistasi, | maallisesta elämästämme ja taivaallisesta ilosta tulevassa valtakunnassasi. | Anna aina laupeutesi lahjoja meille, jotka laulamme: |

Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti!

Rukous

Pyhä iankaikkinen Jumala, kaiken Luoja ja Ylläpitäjä,
kiitämme Sinua elämästä tässä ihmeellisessä luomakunnassasi,
johon olet kutsunut meidät lyhyeksi ohikiitäväksi hetkeksi.
Suo meidän elää ja kulkea tässä maailmassa toteuttaen Sinun pyhää tahtoasi
ja katuen jokaista askelta, joka loitontaa meitä Sinun kirkkaudestasi.
Kiitämme Sinua siitä ilosta, että saamme tuntea Sinut.
Kiitämme rauhasta, jonka vain Sinä voit tuoda sydämeemme.
Anna meidän julistaa sanoillamme, teoillamme
ja koko elämällämme Sinun hyvyyttäsi ja rakkauttasi.
Suo, että koko maailma tulisi tuntemaan Sinut,
Pyhän Kolminaisuuden, elämän Lähteen,
jolle kuuluu ylistys iankaikkisesti.
Aamen.

 

Rukous illan puolesta (2’)

Isä meidän – rukous

Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi! Tulkoon sinun valtakuntasi! Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaissa.

Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta, voima ja kunnia. Iankaikkisesti.

Aamen.

Rukous tämän illan puolesta.

Herra, siunaa tämä päivämme.
Siunaa kaikki, jotka ovat tänään kanssamme täällä.
Siunaa kaikki, jotka ovat matkalla tänne.
Siunaa kaikki, jotka vielä empivät. Auta heitä lähtemään.
Siunaa kaikki, jotka eivät pääse tänne, mutta kaipaisivat tulla.
Siunaa kaikki, jotka ovat eksyksissä. Vedä luoksesi.
Siunaa kaikki sanat ja musiikki tänä iltana, että ne kirkastaisivat sinua. 

Rukoushelmihuokaus

Jumala, sinä olet ääretön. Sinä olet lähellä. Sinä olet valo.

Taivaallinen kuningas

Taivaallinen Kuningas,
Lohduttaja, totuuden Henki,
joka paikassa oleva ja kaikki täyttävä,
hyvyyden lähde
ja elämän antaja,
tule ja asu meissä
ja puhdista meidät kaikesta synnin pahuudesta
sekä pelasta, oi Hyvä, meidän sielumme.

Rukoushelmihuokaus

Jumala, sinä olet ääretön. Sinä olet lähellä. Sinä olet valo.”

 

2. jakso (6’)

Psalmi 91

1Se, joka asuu Korkeimman suojassa

ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa,

2sanoo näin:

»Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani.

Jumalani, sinuun minä turvaan.»

3Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta

ja pahan sanan vallasta.

4Hän levittää siipensä yllesi,

ja sinä olet turvassa niiden alla.

Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.

5Et pelkää yön kauhuja

etkä päivällä lentävää nuolta,

6et ruttoa, joka liikkuu pimeässä,

et tautia, joka riehuu keskellä päivää.

7Vaikka viereltäsi kaatuisi tuhat miestä

ja ympäriltäsi kymmenentuhatta,

sinä säästyt.

8Saat omin silmin nähdä,

miten kosto kohtaa jumalattomia.

9Sinun turvanasi on Herra,

sinun kotisi on Korkeimman suojassa.

10Onnettomuus ei sinuun iske,

mikään vitsaus ei uhkaa sinun majaasi.

11Hän antaa enkeleilleen käskyn

varjella sinua, missä ikinä kuljet,

12ja he kantavat sinua käsillään,

ettet loukkaa jalkaasi kiveen.

13Sinä poljet jalkoihisi leijonan ja kyyn,

tallaat maahan jalopeuran ja lohikäärmeen.

14Herra sanoo:

»Minä pelastan hänet, koska hän turvaa minuun.

Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä.

15Kun hän huutaa minua, minä vastaan.

Minä olen hänen tukenaan ahdingossa,

pelastan hänet ja nostan taas kunniaan.

16Minä annan hänelle kyllälti elinpäiviä,

hän saa nähdä, että minä autan häntä.»

Psalmi 27

1Daavidin psalmi.

Herra on minun valoni ja apuni,

ketä minä pelkäisin?

Herra on minun elämäni turva,

ketä siis säikkyisin?

2Kun vainoojat käyvät minua kohti

iskeäkseen hampaansa minuun,

he itse kaatuvat,

vihamieheni ja vastustajani suistuvat maahan.

3Vaikka sotajoukko saartaisi minut,

sydämeni ei pelkäisi,

vaikka minua vastaan nousisi sota,

ei minulla olisi mitään hätää.

4Yhtä minä pyydän Herralta,

yhtä ainoaa minä toivon:

että saisin asua Herran temppelissä

kaikki elämäni päivät!

Saisin katsella Herran ihanuutta

hänen pyhäkössään

ja odottaa, että hän vastaa minulle.

5Kun vaara uhkaa,

hän ottaa minut majaansa.

Hän antaa minulle suojan teltassaan,

nostaa minut turvaan kalliolle.

6Nyt minä kohotan pääni,

en pelkää vihollisiani,

vaikka he saartavat minut.

Minä uhraan Herralle hänen pyhäkössään,

uhraan ja huudan ilosta,

minä laulan ja soitan ylistystä Herralle.

7Herra, kuule, kun huudan sinua!

Ole minulle armollinen, vastaa pyyntööni.

8Sydämeni muistaa sinun sanasi:

»Etsikää minun kasvojani.»

Herra, minä tahdon etsiä sinua,

9älä kätke minulta kasvojasi!

Älä vihastu, älä torju palvelijaasi,

sinä olet aina ollut minun apuni.

Älä nytkään jätä minua, älä hylkää,

sinä Jumalani, sinä auttajani!

10Vaikka isä ja äiti minut hylkäisivät,

Herra pitää minusta huolen.

11Herra, opeta minulle tiesi,

johdata jalkani oikealle polulle,

päästä minut vihamiehistäni.

12Älä jätä minua heidän armoilleen!

He ovat julmia syyttäjiä, vääriä todistajia.

13Minä uskon, että saan yhä

kokea Herran hyvyyttä

elävien maassa.

14Luota Herraan!

Ole luja, pysy rohkeana.

Luota Herraan!

 Psalmi 93

1Herra on kuningas!

Mahti on hänen viittanaan,

hän on vyöttäytynyt,

kietonut vyötäisilleen voiman!

Maanpiiri on lujalla perustalla,

se ei horju.

2Sinun valtaistuimesi on luja,

se on ollut luja halki aikojen.

Sinä olet ollut iäti.

3Virrat pauhaavat, Herra,

virrat pauhaavat kohisten,

virrat pauhaavat ja jylisevät.

4Mahtava on meren aallokko,

mahtavampi vaahtopäinen myrsky,

mahtavin on korkeuden Herra!

5Sinun säädöksesi, Herra, ovat lujat ja varmat,

pyhänä hohtaa sinun temppelisi

ajasta aikaan.

Rukous illan puolesta (2’)

Isä meidän – rukous

Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi! Tulkoon sinun valtakuntasi! Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaissa.

Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta, voima ja kunnia. Iankaikkisesti.

Aamen.

Rukous tämän illan puolesta.

Herra, siunaa tämä päivämme.
Siunaa kaikki, jotka ovat tänään kanssamme täällä.
Siunaa kaikki, jotka ovat matkalla tänne.
Siunaa kaikki, jotka vielä empivät. Auta heitä lähtemään.
Siunaa kaikki, jotka eivät pääse tänne, mutta kaipaisivat tulla.
Siunaa kaikki, jotka ovat eksyksissä. Vedä luoksesi.
Siunaa kaikki sanat ja musiikki tänä iltana, että ne kirkastaisivat sinua. 

Rukoushelmihuokaus

Jumala, sinä olet ääretön. Sinä olet lähellä. Sinä olet valo.

Taivaallinen kuningas

Taivaallinen Kuningas,
Lohduttaja, totuuden Henki,
joka paikassa oleva ja kaikki täyttävä,
hyvyyden lähde
ja elämän antaja,
tule ja asu meissä
ja puhdista meidät kaikesta synnin pahuudesta
sekä pelasta, oi Hyvä, meidän sielumme.

Rukoushelmihuokaus

Jumala, sinä olet ääretön. Sinä olet lähellä. Sinä olet valo.”

3. jakso (7’)

Kaikkien luotujen ylistys eli veli auringon laulu

Pyhä Franciscus saarnaa linnuille, Giotton maalaus. Basilica di San Francesco Assisi, Italia. Kuva: Wikipedia.

Korkein, kaikkivaltias, laupias Herra

sinun on ylistys ja kirkkaus ja kunnia ja kaikki siunaus.

Sinulle yksin, Korkein, se kuuluu,

kukaan ei kelpaa nimeäsi lausumaan.

Ole ylistetty, Herrani, kaikkien luotujesi kanssa,

varsinkin herramme veli auringon;

hän on päivä, jolla meidät valaiset.

Ja hän on kaunis ja säihkyvä suuressa loistossaan.

Sinun kuvaasi hän kantaa, oi Korkein.

Ylistäkööt Sinua, Herrani, sisar kuu ja tähdet,

taivaalle luomasi kirkkaat ja kalliit ja kauniit.

Ylistäkööt sinua, Herrani, veli tuuli

ja ilma ja pilvi ja sees ja säät kaikki,

joilla luotujasi pidät yllä.

Ylistäkööt sinua Herrani, sisar vesi,

hyvin hyödyllinen ja nöyrä ja kallis ja kaino.

Ylistäköön sinua, Herrani, veli tuli,

jolla yötä valaiset; hän on ihana ja iloinen ja väkevä ja voimallinen.

Ylistäköön sinua, Herrani, sisar äitimme maa,

joka meitä ravitsee ja hallitsee

ja kantaa kaiket hedelmät ja kirjavat kukat ja yrtit.

Ylistäkööt sinua, Herrani, ne, jotka antavat anteeksi rakkaudesta sinuun

ja kestävät kipua ja koettelemusta.

Autuaat ne, jotka kestävät rauhassa

sillä sinulta, Korkein he saavat kruununsa.

Ylistäköön sinua, Herrani, sisaremme ruumiillinen kuolema,

jota yksikään elävä ei voi välttää.

Voi niitä, jotka kuolevat kuolemansynnissä.

Autuaat ne, jotka kuolema kohtaa pyhään tahtoosi taipuneina,

sillä toinen kuolema ei heitä vahingoita.

Ylistäkää ja siunatkaa Herraani ja kiittäkää

ja palvelkaa häntä suuressa nöyryydessä. (Franciscus Assisilainen)

Pyhän Patrikin rintakilpi

Minä sidon itseni tänään lujasti

Kolminaisuuden nimen voimaan.

Minä rukoilen ja rakastan Jumalaa,

joka on Yksi Kolmessa ja Kolme Yhdessä.

Minä sidon itseni ikuisesti lujasti

uskon voimaan, Kristuksen elämään ihmisenä,

hänen kasteeseensa Jordanin vedessä,

hänen ristinkuolemansa tuomaan vapahdukseen,

hänen ylösnousemiseensa tyhjästä haudasta,

hänen paluuseensa taivaan maahan,

hänen tulemiseensa tuomion päivänä,

tähän sidon itseni tänään lujasti.

Minä sidon itseni tänään lujasti

tähtikirkkaan taivaan jokaiseen hyveeseen:

auringon elämää antaviin säteisiin,

kuun valoon myöhäisenä yön hetkenä,

salaman valoon joka välkähtelee vapaasti,

tuulen raivoisaan myrskyyn ja huutoon,

lujaan maahan, suolaiseen mereen,

joka on ikuisen kallion huipun ympärillä.

Minä sidon itseni tänään lujasti

Jumalan valtaan pidellä ja johdattaa minua,

Hänen silmänsä valvovat, hänen valtansa antaa voimaa, 

Hänen korvansa kuulevat rukoukseni,

Hänen viisautensa opettaa minua.

Hänen kätensä johdattaa minua, 

Hänen kilpensä on puolustukseni. 

Hänen sanansa antaa minulle sanani. 

Hänen taivaalliset joukkonsa suojelevat minua.

Kristus luonani, Kristus minussa,

Kristus takanani, Kristus edessäni,

Kristus vierelläni, Kristus voittaen minut,

Kristus lohduttaen ja puhdistaen minut,

Kristus allani, Kristus ylläni,

Kristus hiljaisuudessa, Kristus vaarassa,

Kristus kaikkien minua rakastavien sydämessä,

Kristus ystävien ja tuntemattomien huulilla.

Minä sidon itseni lujasti nimeen,

Kolminaisuuden nimen voimaan.

Minä rukoilen ja rakastan Jumalaa,

joka on Yksi Kolmessa ja Kolme Yhdessä.

Hänestä ovat kaikki luodut,

Ikuisesta Isästä, Hengestä, Sanasta.

Ole korkeasti kiitetty ja ylistetty Herra, minun pelastukseni. 

Pelastus on lähtöisin Kristuksesta, Herrasta!

Ylistyslaulu Jumalalle, korkeimmalle. (Franciscus Assisilainen)

Sinä olet Pyhä,

Herra, Jumala, ainoa,

joka teet ihmeitä.

Sinä olet väkevä.

Sinä olet suuri.

Sinä olet korkein.

Sinä olet kaikkivaltias Kuningas.

sinä pyhä Isä,

taivaan ja maan Kuningas.

Sinä olet kolminainen ja yksi

Herra, jumalien Jumala.

Sinä olet hyvyys, 

kaikki hyvyys.

korkein hyvyys.

Herra Jumala, elävä ja tosi.

Sinä olet rakkaus, laupeus.

Sinä olet viisaus.

Sinä olet nöyryys.

Sinä olet kärsivällisyys.

Sinä olet kauneus.

Sinä olet varmuus.

Sinä olet lepo.

Sinä olet ilo ja riemu.

Sinä olet toivomme.

Sinä olet vanhurskaus.

Sinä olet kohtuus.

Sinä olet kaikki rikkautemme ja meille kyllin.

Sinä olet kauneus.

Sinä olet lempeys.

Sinä olet suojelija.

Sinä olet vartijamme ja puolustajamme.

Sinä olet väkevyys.

Sinä olet virvoitus.

Sinä olet toivomme.

Sinä olet uskomme.

Sinä olet rakkautemme.

Sinä olet koko ihanuutemme.

Sinä olet iankaikkinen elämämme,

suuri ja ihmeteltävä Herra,

kaikkivaltias Jumala,

laupias Vapahtaja.

Aamen.

Rukous illan puolesta (2’)

Isä meidän – rukous

Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi! Tulkoon sinun valtakuntasi! Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaissa.

Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta, voima ja kunnia. Iankaikkisesti.

Aamen.

Rukous tämän illan puolesta.

Herra, siunaa tämä päivämme.
Siunaa kaikki, jotka ovat tänään kanssamme täällä.
Siunaa kaikki, jotka ovat matkalla tänne.
Siunaa kaikki, jotka vielä empivät. Auta heitä lähtemään.
Siunaa kaikki, jotka eivät pääse tänne, mutta kaipaisivat tulla.
Siunaa kaikki, jotka ovat eksyksissä. Vedä luoksesi.
Siunaa kaikki sanat ja musiikki tänä iltana, että ne kirkastaisivat sinua. 

Rukoushelmihuokaus

Jumala, sinä olet ääretön. Sinä olet lähellä. Sinä olet valo.

Taivaallinen kuningas

Taivaallinen Kuningas,
Lohduttaja, totuuden Henki,
joka paikassa oleva ja kaikki täyttävä,
hyvyyden lähde
ja elämän antaja,
tule ja asu meissä
ja puhdista meidät kaikesta synnin pahuudesta
sekä pelasta, oi Hyvä, meidän sielumme.

Rukoushelmihuokaus

Jumala, sinä olet ääretön. Sinä olet lähellä. Sinä olet valo.”

4.jakso (3’)

Laulakaa kanssamme (Papyruksen mukaan)

Laulakaa kanssamme,

te kaikki Jumalan ihmeelliset teot

aamusta iltaan

te loistavat tähdet.

merensyvyydet ja korkeat vuoret,

te kiihkeinä kuohuvat lähteet,

laulakaa mukana ylistyslauluissamme

Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle!

ja vastatkaa te taivaan enkelit:

Aamen! Aamen! Aamen!

Valta ja voima ja kunnia ja ikuinen ylistys

meidän Jumalallemme,

kaiken armon Jumalalle

kaiken armon Jumalalle!

Aamen! Aamen! Aamen!

Kaikki rukoilevat Sinua (Gregorios Nazianzilainen)

Oi, Sinä yläpuolella kaiken

miten voisin huutaa sinua avuksi

jollakin toisella nimellä? 

Millainen laulu voisi ylistää sinut julki!

Mitkään sanat eivät riitä!

Kuka sinut käsittäisi?

Sinä ainoa olet katoamaton

–       ei ole sanaa, joka ei olisi sinusta lähtöisin.

Sinä ainoa olet tutkimaton

–       ei ole ajatusta, joka ei olisi sinusta lähtöisin.

Kaikki olevaiset rukoilevat sinua,

kaikki äänelliset, kaikki äänettömät.

Kaikki olennot kumartavat sinua,

kaikki, joilla on kyky ajatella

ja kaikki ne, joilla ei sitä ole.

Maailman sisin unelma

pyrkii valittaen sinua kohti.

Kaikki rukoilevat sinua,

jokainen olento, joka pystyy lukemaan

olemassaolon merkkejä, 

kohottaa sinua kohti hiljaisuuden hymnin.

Kaikki, mikä säilyy,

säilyy sinussa, vain sinussa.

Kaikkeuden voimat murtuvat

ja päättyvät lepoon sinussa.

Sinä olet kaikkien olentojen luoja ja pääteasema,

sinä olet ainoa. 

Sinä olet jokainen etkä ole kukaan.

Sinä et ole yksin,

sinä et ole me kaikki yhdessä.

Sinulla on kaikki nimet,

kuinka huutaisin sinua avuksi?

Sinä olet ainoa

jota ei voi kutsua nimeltä.

Mikä taivaallinen henki voisi lävistää pilvet,

jotka kätkevät itse taivaan?

Ole laupias, oi Jumala, yläpuolella kaiken,

sanomaton ja ihmeellinen!

Sinua me kiitämme ja ylistämme.

Rukous illan puolesta (2’)

Isä meidän – rukous

Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi! Tulkoon sinun valtakuntasi! Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaissa.

Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta, voima ja kunnia. Iankaikkisesti.

Aamen.

Rukous tämän illan puolesta.

Herra, siunaa tämä päivämme.
Siunaa kaikki, jotka ovat tänään kanssamme täällä.
Siunaa kaikki, jotka ovat matkalla tänne.
Siunaa kaikki, jotka vielä empivät. Auta heitä lähtemään.
Siunaa kaikki, jotka eivät pääse tänne, mutta kaipaisivat tulla.
Siunaa kaikki, jotka ovat eksyksissä. Vedä luoksesi.
Siunaa kaikki sanat ja musiikki tänä iltana, että ne kirkastaisivat sinua. 

Rukoushelmihuokaus

Jumala, sinä olet ääretön. Sinä olet lähellä. Sinä olet valo.

Taivaallinen kuningas

Taivaallinen Kuningas,
Lohduttaja, totuuden Henki,
joka paikassa oleva ja kaikki täyttävä,
hyvyyden lähde
ja elämän antaja,
tule ja asu meissä
ja puhdista meidät kaikesta synnin pahuudesta
sekä pelasta, oi Hyvä, meidän sielumme.

Rukoushelmihuokaus

Jumala, sinä olet ääretön. Sinä olet lähellä. Sinä olet valo.”

Päätös (1’)

Lepo Jumalassa

Herra Jeesus Kristus

Sinä olet sama aina, eilen, tänään ja iankaikkisesti.

Me annamme sinun haltuusi koko elämämme.

Anna meidän levätä sinussa. 

Sinä olet meidän rauhamme,

sinä maailman Vapahtaja. Aamen.

Siunaus

Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Isän Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon meidän kaikkien kanssamme. Aamen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *