5. – Kiitän sinua

Kuntoutuminen 28.2.2013 –

”Ei takaisin entiseen elämään vaan johonkin uuteen.”

1.3.2013 Alanotkon kautta

Kuntoutuminen sädehoitojen päätyttyä näyttää kulkevan alanotkon kautta. Hoitajat ja  syöpälääkäri pariinkin kertaan valmensivat minua vaihtoehtoon, että niinkin voi tapahtua: oireet pahenevat, vaikka niitä aiheuttavat hoidot ovat jo päättyneet. Suun haavaumat ja leuan ihon palovammoja muistuttava punoitus ovat nyt kipeämpiä kuin viikko sitten.

Tunne on siis kuin ison valtamerilaivan kyydissä. Vaikka koneet on käännetty pyörittämään potkureita päinvastaiseen suuntaan, vauhti ei niin vain seisahdu. Kestää aikansa ennenkuin päästään kääntymään uuteen suuntaan.

Kuluneen viikon kirkollinen keskustelunaihe velloi rukouspalveluyrittäjä Pirkko Jalovaarasta 25.2.2013 esitetyn MOT-ohjelman ympärillä. Suurin loukkaus ja kiista liittyi Jalovaaran esittämäksi väitettyyn teologiseen tulkintaan, että piru tulee ihmiseen lääkkeitten käytön kautta. Edelleen hän oli antanut ymmärtää, että monet sairaudet ja syöpäkin on riivaajien työtä. Kaikille asiasta kiinnostuneille haluan ilmoittaa, että oman syöpäni suhteen olen eri mieltä. Koko ajan olen ollut vakuuttunut, että tämän sairauden on Jumala sallinut. Ja jos hän kerran on sen sallinut, hän myös on sen tahtonut ja on sen takana muutenkin.  Syytä ja selitystä tälle kärsimyksentäyteiselle sallimukselle en ole löytänyt, mutta monenlaista siunausta ja sekä Jumalan että ihmisten läheisyyttä olen kokenut sairastamiseni kuukausina ja viikkoina.

4.3.2013

Rupi huulessa on toivon merkki, jos toinen vaihtoehto olisi vuotava haavauma.

Rupi kertoo sen, että elimistö on saamassa kiinni normaalista paranemisrutiinistaan. Tätä rataa näitä hoidellaan. Haavat kielellä ja sen juuressa ovat myös alkaneet umpeutua. Ja voisin vaikka vannoa, että leuan helottavan punainen iho oli eilen vielä punaisempaa.

On tartuttava pieniin toivon merkkeihin, jos elämä ei ole suuria tulvillaan.

15.3.2013 Jo olo oikenee

Elämä notkossa alkaa oieta. Suupielellä voi jo hymyillä ja myhäillä. Kasvojen iho on palannut normaalin kirjavaksi, mitä nyt paikoitellen hilseilee. Suussa on kieli ja kitalaki sekä kohtuullisen monta hammasta, jotka ovat taas yhteistyössä muun kehon kanssa. Malttamattomana odotan makuaistin palaamista seuraavaksi.

Kun nämä sädehoidon sivuoireet vähin erin helpottuvat, edessä on karun todellisuuden kohtaaminen. Jäljellejäänet kivut ja tuntemukset ovat sitten osa loppuelämän minäkuvaani. Ehkäpä ei  sentään. Ehkä vuoden tai kahden sisällä leuan sisällä olevat kudoskovettumat mitä todennäköisimmin sulavat pois ja kiristyskipu hellittää. Käden liikerajoitus on oikeanlaisella kuntoutuksella hoidettavissa. Tukka lähtee taas kasvuun (se pysyi päässä, mutta ei juurikaan kasvanut).

Yhtenä tärkeimmistä asioista on tietysti hampaiston korjaus, jota varten olen saanut kutsun saapua 8.4. ylihammaslääkärin vastaanotolle. Tuolloin röntgenkuvataan leuka ja tsekataan, ovatko implanttiruuvit kestäneet paikoillaan sädehoidosta huolimatta. Jos kaikki on kunnossa, edessä on parin kuukauden hampaiston rakentamis- ja viilaamisperiodi, jossa yhteiskunta jälleen sijoittaa melkoisesti verorahaa terveyteeni.

 20.3.2013 Fysioterapiassa

Olin jälleen tänään keskussairaalassa, tällä kertaa fysioterapiassa. Kaksi fysioterapeuttia tutki ja mittaili olkapäätäni, ryhtiäni, lapaluitani ja käden liikeratoja. Heti leikkauksen jälkeen ilmennyt käden liiketarjoitus on pysynyt oli kolme kuukautta samanlaisena eikä korjaantumista ole tapahtanut. Tänään tilannetta oli mukana tutkimassa erityisesti tuki- ja liikuntaelinsairauksiin erikoistunut terapeutti.

Potilasta seisotettiin, istutettiin ja makuutettiin. Aina uusissa asennoissa piti liikuttaa kättä ja hartiaa eri suuntiin. Havaittiin, että kun lapaluulla on luja tuki alustassa, siihen kiinnittyvät lihakset kykenevät tekemään oman työnsä ongelmitta. Jos tuki puuttuu, lapa irtoaa omalta paikaltaan ja lähtee nousemaan lihasten mukana. Silloin käden nostoliikettä eivät teekään olkavarren lihakset vaan mukana on koko hartianseutu. Monet lihakset ovat surkatuneet. Tutkimuksen jälkeen terapeutti teki kuitenkin rohkaisevan tulkinnan:

– Vaikka tämä hermovamma olisikin peräisin leikkauksesta, se on mahdollista korjata ilman, että pitäisi lähteä uuteen leikkaukseen. Kuntoutumisesta on rohkaisevia esimerkkitapauksia olemassa. Ahkeruutta ja vaivannäköä kuitenkin vaaditaan.

Ajatus korjausleikkauksesta on tuntunut kovin epämukavalta, joten päätin ryhtyä entistä tarmokkaammin ahertamaan annettujen ohjeiden ja harjoitusten kanssa. Selällään maaten kädet ojossa ylöspäin venytän kuminauhaa. Kasvot seinään päin, kyynärpäät seinässä kiinni liu’utan kyynärvarsia kohti kattoa ja uudestaan alas. Ja vielä muutama muukin harjoitus annettiin. Parin viikon päästä taas arvioidaan, miten ahkerasti potilas on noudattanut annettuja ohjeita. Kun kolmeen kuukauteen ei ole tapahtunut mainittavaa edistystä, nyt pitäisi alkaa tapahtumaan.

31.3.2013 pääsiäisaamu

Pois on kivi vieritetty.
On aurinko noussut.
On aamu sunnuntain ensimmäisen.
Kristus ylösnoussut on!
Pois siis pelko lohduton!
Vk 87: 4,8

111 päivää on kulunut siitä, kun saavuin tutkimuksiin Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Samana päivänä lähdin kulkemaan suusyöpäpotilaan ja -toipilaan polkua. Nyt on päästy jo pitkälle. Pahimmat uhat ja pelot eivät toteutuneet ja olen kuntoutunut rohkaisevasti leikkauksen, sädehoitojen ja sytostaattien jälkeen. Mitään tietoa metastaaseista ei ole, joten helatorstain jälkeen on tavoitteena palata töihin, uusin ilmein, uusin hampain ja uusin ajatuksin.

Kristus kuoleman voittajana saa tänä pääsiäisenä syvemmän merkityksen.

Lasse Heikkilän tutun laulun sanoin (Viimeiset veneet) toivotan siunattua pääsiäistä ja loppuelämää teille kaikille, rakkaat ystävät! Kiitos kaikesta tuesta, rohkaisusta ja myötäkulkemisesta – esirukouksista Merjan ja minun puolestani!

”Useimmat päivät pian unholaan vaipuu,
joitakin kauemmin muistella saan.
Kipein ja suloisin niistä jää kaipuu,
yhdessä, jotka me taivalletaan.

Huominen päivä on kädessä Herran
joillekin meistä se viel’ lahjoitetaan.
Rukoillaan rohkeutta ihmisen verran
sielulla sielua rohkaisemaan.”

Laulussa on vielä viideskin eli viimeinen säkeistö, mutta sen aika ei ole vielä!

 3.4.2013 Korvapolilla

Tänään olin ensimmäistä kertaa korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikalla, missä syöpäseurantani toteutetaan. Lääkäri Minna Reinikainen selosti yksityiskohtaisesti seurannan kulkua ja tarjolla olevaa tukea. Parin kuukauden välein tulen käymään kontrollissa, jossa erilaisten oireiden esiintymistä arvioidaan ja suun ja kaulan kuntoa tutkitaan. Samalla reissulla kävin myös antamassa laboratoriossa verikokeen kilpirauhasarvojen tutkimiseksi. Odotettavissa on, että kaulan alueelle annetut sädehoidot vaikuttavat kilpirauhasen toimintaan – heikentävästi tietenkin. Mahdolliseen vajaatoimintaan on onneksi olemassa toimiva lääkitys. Sain myös käsivamman jatkotutkimuksia varten lähetteen PKKS:n ortopedille, mistä olin kovin tyytyväinen. Myös puheterapeutin seuraava aika on tarkoitus saada sovituksi ensi tilassa. Ja ensi viikolla alkavat myös käynnit hammaspoliklinikalla.

Monenlaista myönteistä kehitystä ja kuntoutumisen tukea on siis jälleen ilmassa.

Omasta puolestani olen myös iloinen jäähiihtolenkeistä pääsiäisenä. Olin ensin hiljaisella viikolla  kolmesti käynyt aurinkoisella jäällä käveleskelemässä ja kateellisena sivusta katsellut hiihtäjien rentoa menoa avaralla jääkentällä. Toisena pääsiäispäivänä rohkaistuin vaimokullan yllytyksestä etsimään luistelusukset liiterin vintiltä ja monot komeron pohjalta. Niin se lähti. Kylläpä oli nautinnollista hiihtää Pyhäselän avaralle lakeudelle ja iloita siitä valosta ja kirkkaudesta, joka kevättalven jäähiihtotunnelmaan kuuluu. Maanantain saalis oli 18 kilometriä, kun kiersimme Aavarannalta Kuhasalon kautta Koivuniemeen ja Sortavalan saarien kautta samaa reittiä takaisin. Tiistaina lähdettiin uudelleen, mutta nyt vähän maltillisemmin, vain 12 kilometrin kierrokselle rantalatuja seuraten. Pohkeet ovat tietysti kolmantena päivänä kipeät enkä ehkä voi vielä ahnehtia edellistalvien kaltaisia kilometrimääriä, mutta jäähiihtämisen nautinto ei olekaan kiinni suurista kilometrimääristä.

Vai pitäiskö kuitenkin vielä jonain päivän hiihtää Pyhäsaareen? Kenties huomenna?

8.4.2013 Aika lisääntyy, aikataulut menevät uusiksi

Kävin Merjan kanssa harrastamassa jäähiihtoa myös lauantaiaamuna 6.4. Yöllä oli ollut pakkasta ja edellisenä päivänä pehmennyt jään pintä oli kovettunut. Keli oli siis periaatteessa oikein hyvä. Tuuli kuitenkin kohtuullisen voimakkaasti pohjoisesta, joten luovuimme Pyhäsaareen hiihtämisestä (2 x 11 km) ja lähdimme sen sijaan avoimelle jäälle poikkituuleen ja suuntamisemme kohti Mattisenlahtea. Aluksi kaikki sujuikin hyvin. Vähitellen kuitenkin ilmeni, että lumi jään pinnalla oli maaliskuun tuulisissa säissä hakkautunut hyvin epätasaiseksi ja monin paikoin se hivenen upotti raskaampaa hiihtäjää. Näistä haitoista huolimatta tunnelma avaralla järvenselällä täydessä kevätauringonpaisteessa oli yhtä huikea kuin aina ennenkin. Ja kärsivällisellä asenteella tuulesta päästiin myös takaisin kotirantaan. Matkaa Mattisenlahteen ja takaisin kertyi noin 12 kilometriä.

Tänään kävin suu- ja hammastautien poliklinikalla sovitussa kontrollissa ylihammaslääkäri Helena Tiaisen vastaanotolla. Sain haasteen asennoitua elämään kärsivällisesti, kun hammaslääkäri ilmoitti, että  puuttuvien hampaitten kuntoonlaitto alkaa vasta kesälomien jälkeen. Olin jo jonkun aikaa ehtinyt asennoitua siihen, että hampaitten rakentaminen leikkauksessa tehtyihin implanttiruuveihin tapahtuisi ennen kesää, huhti- ja toukokuussa. Nyt pitää asennoitua uudestaan puolihampaisena elämiseen.

Lääkäri selosti, että leukaluun siirreleikkauksen jälkeen luun täytyy antaa vakiintua vähintään kuusi kuukautta ennenkuin siihen lähdetään rakentamaan hampaistoa. Kun lisäksi samalle alueelle on annettu hyvin voimakas annos sädehoitoa, luu on mitä todennäköisimmin nekrotisoitunutta (kuoleutunutta) ja eikä se kestäisi hampaiden istutusta ilman komplikaatiota.

Hän antoi minulle uuden ajan kesäkuulle suukirurgin vastaanotolle, jolloin suunnitelmat tarkentuvat ja varsinaiset operaatiot ovat edessä vasta elo-syys-lokakuussa. Sinne asti on siis selvittävä viidellä alahampaalla. Täytyy elää tällä purukalustolla niin normaalia elämää kuin mahdollista ja olla murehtimatta sitä, mikä ei nyt kuulu ruokalistalle.

Ennenkuin syksyn lehdet putoavat, saatan jo purra pizzaa!

16.4.2013 Puheterapeutilla

Puheterapeutti antoi harjoitukseksi monimuotoista naaman vääntelyä ja jäätelötikun puristamista huulien välissä, niin ettei se lähde vetämällä suusta! Kielellä pitää lisäksi lipoa ylähuulta ja alahuulta ja saada kieli tekemään kehää suupieliä pitkin ilman että leuka lainkaan liikkuu. Peili on välttämätön apuväline.

Entäs viheltäminen, onnistuisiko se? Ei onnistu näillä huulilla.

Kotiläksyyn kuuluu vielä sekin, että pitää peilin edessä toistella fraaseja:
pada-pada
podo-podo
pudu-pudu
pädä-pädä
pödö-pödö
pydy-pydy
pede-pede
pidi-pidi
Ehkä se ranskalainen ärrä tällä keinoin muuttuu vähitellen perisuomalaiseksi!
PRRKL täältä tullaan, työelämä!

23.5.2013 Selin aurinkoon

Joka aamu on kasvoille levitettävä voimakasta aurinkosuojarasvaa (kerroin 30) ja muutenkin pidettävä huolta, ettei suora säteily pääse kasvojen iholle. Sädehoidon vahingoittama iho ei kestä auringonsäteitä tänä kesänä. Helpointa on istua vapaaehtoisesti selin aurinkoon. Lämmittää se paiste selkääkin!

Olen viime viikon  maanantaina palannut työhöni Itä-Suomen yliopiston teologian osaston soveltavien opintojen yliopistonlehtorina. Sijaiseni oli tehnyt koko kevään ahkerasti töitä ja oli mukava palata tehtävään, jossa hommat olivat hoidossa, työ on tuttua ja itselleni mieluisaa.

Erityisen rohkaiseva oli eilispäiväinen (22.5.2013) filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston päätös, jossa hoitamani tehtävä päätettiin vakinaistaa ja minut valittiin sitä hoitamaan. Neljä vuotta kestänyt epävarmuutta sisältänyt kausi määräaikaisessa työsuhteessa on päättymässä. Paperi menee vielä yliopistomme akateemisen rehtorin vahvistettavaksi, mutta uskon tiedekunnan yksimielisen päätöksen toteutuvan esitetyllä tavalla.

Voimat ovat koko ajan tasaisesti palanneet. Lukuisia pieniä sairauden, leikkauksen ja sädehoitojen aiheuttamia haittoja elämässä edelleeen on. Osa niistä jäänee pysyväksi, osa saattaa lientyä tai korjaantua aikaa myöten. Makuaisti on kohtuulliseen hyvä.  Hampaitten syksyksi siirtyneestä korjaustyöstä olen jo kertonutkin. Syöminen on hidasta, mutta sitämyöden terveellistä! Arvet ovat lähes kokonaan jo sulaneet pois. Partaa ei sädehoitoalueelle kasva loppuelämän aikana, vaan iho on sileä kuin vauvan peppu. Lymfahoito on selvästi lievittänyt kasvojen pöhötystä: kudosneste saadaan vähitellen virtaamaan uusiin suuntiin.

Iloitsin myös eilisestä käynnistä keskussairaalan ortopedin pakeilla. Hän arveli leikkauksessa syntyneen käsivammani olen kuntoutettavissa. Pääsen ennen juhannusta hermoratakuvaukseen, jossa saadaa tietoa, missä hermoissa ja missä kohden leikkauksessa syntyneet hermokudosvauriot ovat. Omalla vastuullani on nyt ahkerasti tehdä niitä fysioterapiaharjoitteita, jotka fysioterapeutti on antanut. Pieniä liikkeitä kaulan, niskan ja hartian syvien lihasten elvyttämiseksi.

Elämässä on joskus tilanteita, jossa istumme selin aurinkoon. Vaikka valo ei paista suoraan silmiin, se kuitenkin lämmittää ja valaisee, saa aikaan elämää! Luota siihen, että aurinko tekee tehtävänsä. Katsele ympärillesi: kaikki kasvaa ja vuorollaan kukkii. Näinä päivinä on vaikeata olla uskomatta Jumalan luomistyön hyvyyteen!

1.6.2013 Kiitollisuus

Talo on läpisiivottu! Voimat ovat ihmeesti palanneet kevään aikana! Pihalla omenapuu kukkii. Aurinko lämmittää Pohjois-Karjalaa. Riippukeinu odottaa käyttäjäänsä! Vaimokulta pääsi koulusta kesälomalle. Huomenna lähdemme Turkuun katsomaan ensimmäistä lastenlastamme, tyttären ja vävyn esikoispoikaa! Kiitollinen mieli kaikesta!

Tämä seitsenkertainen onnentunne ei ole kaukana taivaan ilosta!

4.6.2013 Sylissä

Isoisän ilo pitää lapsenlastaan sylissä on ainutkertaista. Mielessä on halu siunata koko tulevan elämän matkalle tätä pientä ihmistä. Nyt muutaman päivän ikäisenä hän ei vielä kaipaa muuta kuin äidin syliä, maitoa, lämpöä ja kuivia vaatteita.

Jossain edessäpäin ovat ne vuodet, jolloin lähdemme poikaporukassa metsään ja retkelle. Kuljemme monta polkua ja sytytämme monet tulet. Olen saanut monta syytä elää.

7.6.2013 Pöydällä

Olin tänään Polvijärven Sotkuman kylällä vanhan maalaistalon pirtissä  harjoituspotilaana. Talossa oli menossa fascia-kurssi eli täydennyskoulutusta omt-terapeuteille. Kahdeksan kokenutta fysioterapeuttia seurasi silmä kovana, kun Italiasta oppinsa hakenut kokenut kouluttaja napakoin sormin irrotteli ihonalaisen sidekudoskerroksen kiinnikkeitä ja jumipaikkoja. Jossain lonkan yläpuolella oli oikein imakka paikka, mutta kun taitavat sormet sitä aikansa työstivät, kipu hävisi kokonaan.

Ja kas, hetken käsittelyn jälkeen sain kieleni pitemmälle ulos suusta kuin kertaakaan leikkauksen jälkeen. Ja arpikudos kaulalla irtosi kiinnikkeistään. Sävelkorva ei sentään korjaantunut! Ja hymykin on edelleen vähän vino!

 Paluu syöpätarinani alkuun